maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyvän päiväkodin kriteerit osa 1. Kunnallinen vs Yksityinen päiväkoti

Tästä lähtee ensimmäinen postaus Hyvän päiväkodin kriteerit - sarjasta, jossa käsittelen  kaikkea maan ja taivaan väliltä mitä vanhempien tulisi pitää mielessä ja tietää, kun valitsevat lapselleen päiväkotipaikkaa.

Aivan alkumetreillä kun vanhemmat miettivät lapsensa päiväkotipaikkaa, on edessä päätöksenteko siitä haetaanko lapselle paikkaa kunnallisesta päiväkodista, vaiko sitten yksityiseltä puolelta. Ainakin Etelä-Suomessa yksityisten päiväkotien tarjonta on hyvinkin laaja, ja ne edustavat monenmoisia erilaisia pedagogiikkoja  (näistä tulossa erillinen postaussarja myöhemmin).  Keskityn tässä postauksessa ainoastaan taloudellisiin ja ajankäytöllisiin aspekteihin, mitä perheen tulee miettiä ja tietää ennen kun valitsevat kunnallisen ja yksityisen päiväkodin välillä.  En siis käsittele tässä postauksessa vielä mitään päivähoidon sisällöllisiä tai rakenteellisia asioita.

Päivähoitoon hakeminen


Kunnallinen
Kunnallisella puolella päiväkotipaikka on järjestettävä 4 kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä, tai tarvittaessa jopa nopeammalla aikataululla.  Hakemus on voimassa 6-12 kk paikkakunnasta riippuen. Ainakin pääkaupunkiseudulla ei ole millään tasolla taattua, että päiväkotipaikka osoitetaan juuri niistä päiväkodeista mistä perheet hakevat paikkaa. Varsinkin Helsingin kantakaupungin alueella päiväkotipaikat ovat kiven alla, ja perheille voidaan osoitettaa paikka ihan eripuolelta kaupunkia mistä he ovat sitä alunperin hakeneet. Yleensä syksyllä on parempi mahdollisuus saada hoitopaikka toivotusta päiväkodista (tai ainakin alueelta), kun paikkoja vapautuu suuret määrät eskareiden mennessä kouluun.
Kannattaa tarkistaa vielä oman kunnan sosiaaliviraston sivuilta tarkat yksityiskohtaiset tiedot hakuprosessista.

Yksityinen
Yksityisellä puolella päiväkotipaikkaa haetaan ottamalla yhteyttä suoraan päiväkotiin. Päiväkodeilla on omat jonosysteeminsä. Jonoon asettuminen on hyvin usein maksullista. Jonomaksut maksetaan joko vuosittain, tai vaihtoehtoisesti yksi suoritus riittää koko jonotuksen ajaksi. Suosituimpiin päiväkoteihin voi olla vuosien jonot, ja vain ajoissa olevat vanhemmat saavat hoitopaikan lapsilleen. Yksityisillä päiväkodeilla ei ole velvollisuutta järjestää kaikille jonossa oleville hoitopaikkoja. Uusia lapsia otetaan sisään pääosin syksyisin, kun eskarit lähtevät kouluun. Yksityisillä päiväkodeilla on usein käytössä myös päiväkotikohtainen kriteeristö, minkä mukaan lapsivalinnat tehdään. Tämmöisiä kriteereitä voi jonopäivämäärän lisäksi olla esimerkiksi lapsen ikä (suurin osa yksityisistä päiväkodeista on suunnattu yli 3 - vuotiaille) tai vaikkapa lapsen kielitausta tai - taso (silloin kun haetaan kielikylpy/vieraskieliseen päiväkotiin). Monissa yksityisissä päiväkodeissa on sisaruksilla "etuajo-oikeus" jonossa. 


Hoitomaksut

Kunnallinen
Kunnallisella puolella perheiden tulot vaikuttavat hoitomaksun suuruuteen, mitä pienemmät tulot, sitä pienemmät maksut. Tulojen tulee kuitenkin olla huomattavan pienet, jotta voi saada alennettuja maksuja. Suurin osa perheistä, joissa on kaksi työssäkäyvää vanhempaa maksavat korkeinta maksua (254€ pääkaupunkiseudulla). Lapsen pitkät poissaolot (esim. sairauden vuoksi, lomat) vaikuttavat hoitomaksun määrään alentavasti. Myöskin sisaralennus on käytössä.

Yksityinen
Yksityisen puolen hoitomaksut ovat lähes aina jonkin verran korkeammat kuin kunnan maksut. Hintaero on muutamista kympeistä jopa satoihin euroihin. Yleensä yksityiset päiväkodit ilmoittavat hintansa avoimesti kotisivuillansa.
Vanhemmat hakevat yksityisen hoidon tukea Kelalta, joka kattaa osan hoitomaksusta. Vanhempien tulot eivät vaikuta yksityisen hoidon tuen perusosan suuruuteen. Kannattaa kuitenkin huomioida seikka, että eri kunnissa yksityisen hoidon tuki on erisuuruinen. Esimerkiksi jos perhe asuu Helsingissä ja päiväkotipaikka on Espoossa, joutuu perhe maksamaan korkeampaa hoitomaksua espoolaisiin perheisiin verrattuna, sillä Helsingin maksama yksityisen hoidon tuki on huomattavasti alhaisempi kuin Espoon vastaava. 
Hoitomaksuissa ei huomioida lapsen sairauspoissaoloja tai loma-aikoja. Hoitomaksu menee 12 kuukaudelta, eikä myöskään sisarusalennuksia yleensä ole. Yksityinen päiväkoti voi myös vapaasti päättää hoitomaksun korotuksista, yleensä hoitomaksut nousevat vuosittain vähintään indeksikorotuksen verran. 

Hoitoaika ja loma-ajat

Kunnallinen
Kunnallisella puolella päiväkodit ovat auki klo 6.30/7.00 - 17.30/18.00 välillä. Olemassa on myös ympärivuorokautisia päiväkoteja, jotka on tarkoitettu vuorotyötä tekevien lapsille, ja ovat nimensä mukaisesti avoinna 24h. Päiväkodit ovat avoinna kaikkina arkipäivinä, läpi vuoden. Päiväkodista voi saada myös osapäivä paikan.
Heinäkuu on yleensä lomakuukausi, mutta silloinkin päivähoitoa järjestetään sitä tarvitseville "päivystävässä" päiväkodissa, mihin kerätään lapsia useista eri päiväkodeista.

Yksityinen
Yksityisissä päiväkodeissa päivittäinen hoitoaika on lyhyempi kuin kunnan puolella, liikkuen 7.30/8.00-16.30/17.30 välillä. Useissa päiväkodeissa on käytössä myöhästymismaksu, eli jos vanhempi hakee lapsen päiväkodista sen virallisen sulkemisajan jälkeen joutuu hän maksamaan summan x määrän rahaa päiväkodille myöhästymisestä.  Jotkut päiväkodit tarjoavat osapäiväpaikkoja.
Lähes kaikki yksityiset päiväkodit ovat heinäkuun suljettuna, ja perheet itse hoitavat mahdollisen kesähoidon lapsilleen. Osa yksiyistä päiväkodeista ovat suljettuina myös joulun välipäivinä.


Tässäpä tärkeimmät talous- ja ajankäytännölliset asiat, mitä perheiden tulisi pitää mielessä kun miettivät päiväkodin valintaa. Jos keskittyisi päiväkodin valinnassa ainoastaan näihin aspekteihin, jäisivät yksityiset päiväkodit aika negatiiviseen valoon vertailussa. Kannattaa pysyä mukana matkassa, sillä seuraavissa postauksissa selviää, minkä vuoksi kaikista edellä maintuista syistä huolimatta yksityinen päivähoito on mielestäni todellakin varteenotettava vaihtoehto kunnalliselle päivähoidolle!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 









2 kommenttia:

  1. Toivottavasti jatkat tätä blogia! Mielelläni kuulisin lisää yksityisistä pk:sta esim. Montessori.

    VastaaPoista
  2. Minäkin jäänyt odottelemaan jatkoa blogille!

    VastaaPoista