lauantai 10. maaliskuuta 2012

Hei vaan kaikille, ja tervetuloa mukaan päiväkodin pyörteisiin!



Tämän blogin tarkoituksena on aukaista päiväkotielämää perheille mahdollisimman moniulotteisesti. Olen työssäni saanut huomata, että perheet ovat varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla usein aika hukassa ja ymmällään päiväkotiin liittyvien asioiden kanssa. Toivon tämän blogin helpottavan edes joidenkin vanhempien pähkäilyä näiden asioiden parissa.


Blogissa tulen käsittelemään aiheita jotka liittyvät esimerkiksi laatukriteereihin mitä vanhempien kannattaisi pitää mielessä kun valitsevat lapselle päiväkotia, mitä päiväkotipäivän aikana oikeasti tapahtuu ja vaikkapa millaisia erityispäiväkoteja on olemassa, sekä mitä vanhempien tulisi ottaa huomioon jos päättävät valita päiväkodin mikä on profiloitunut tiettyyn erityispedagogiikkaan. Voi olla että toisinaan käsittelen myös muita päiväkodin ulkopuolisia asioita, jotka jollain tavalla koskettavat lapsiperheiden elämää.


Lopuksi muutama sana itsestäni. Koulutukseltani olen lastentarhanopettaja+kasvatustieteiden maisteri, ja olen toiminut yli 10 vuotta päiväkotielämässä. Aluksi työskentelin muutaman vuoden ihan perus lastentarhanopettajan tehtävissä ja viime vuodet päiväkodin johtotehtävissä. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla syksyyn saakka.


Haluaisin vielä tässä vaiheessa muistuttaa, että kaikki mitä blogissani kirjoitan ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni päiväkoteihin liittyvistä asioista. Tietysti koulutukseni ja kokemukseni ovat muovanneet mielipiteeni semmoisiksi mitä ne ovat, mutta siitä en ota vastuuta että jonkun aihetta tutkivan tiedenaisen/-miehen näkemys olisi yhteneväinen minun näkemykseni kanssa ;)


 - Emilia






3 kommenttia:

  1. Kiva, että joku on aloittanut tällaisen blogin- aika rohkeaakin:)

    Luultavasti tulen seurailemaan, itsekin päiväkodissa, kun työskentelen.

    VS

    VastaaPoista
  2. Hei,
    mielenkiintoinen blogiaihe! Toivottavasti blogissasi tulee viriämään vilkasta (ja asiallista) keskustelua aiheesta. Kirjoitatko myös yleisellä tasolla "lapsi hoidossa" -tyyppisistä aiheista? Meidän perheessä aloitellaan perhepäivähoidossa.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kommenteista ja kiva kuulla että aihe kiinnostaa! Itse toivon myös että blogissa viriäisi keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa täällä käsitellyistä aiheista.
    Ja kyllä, tarkoituksenani on kirjoittaa ihan myös ihan yleisellä tasolla lapsen päiväkotipäivää koskevista asioista, ja antaa mahdollisimman paljon tietoa ja vinkkejä vanhemmille miten päivät kaikkien kannalta sujuisivat parhain päin.

    VastaaPoista